kuka päättää, ketkä saa onnistua?

olen nyt suomessa, olen masentunut ja haluan takasin afrikkaan. reissu oli kaikkea. mahtava, kaunis, iloinen, surullinen. pääsin uutisiin, jonne voit klikata itsesti tästä. kirjoittelen ehkä myöhemmin lisää kun pystyn. nyt lainaan ystäväni veeran kirjoitusta nakivaleen kylästä, koska se kertoo kaiken olennaisen ja enemmän.

’’nakivalen pakolaisasutusalue en täynnä yhdistelmia, jotka tuntuvat epätodellisilta. iloisia lapsia keskellä epätoivoa. ystävällisiä hymyjä loukattuven ihmisten kasvoilla. uskomatonta lahjakkuutta paikassa, jossa minkään ei pitäisi olla mahdollista.
          pöllyävä hiekkatie auringon polttavassa kuumuudessa. kuluneisiin vaatteisiin puetut pienet lapset ilman kenkiä. yksijalkainen vanha mies puukepin varassa. surulliset silmät aliravituilla kasvoilla. huoneeni kokoiset savimajat, joissa asuu kolmesta seitsemään ihmistä. 8-vuotias tyttö raahaamassa monta litraa painavaa vesikanisteria pellon poikki. kongosta paenneen ystäväni sanat ''there is no life here, no future''.„



im now in finland, im depressed and i want to go to africa. the trip was everything. wonderful, beautiful, happy, sad. i might write more when i can. now i borrow friend veera's writing about the village of nakivale because it says everything you need to know and more. i do my best to translate it.

’’nakivale's village lived by refugees is full of compinations, which feels unreal. happy children in the middle of desperation. friendly smiles on the faces of mortified people. incredible talent in a place where anything shouldn't be possible.
          dusty sand road in the sun burned heat. little children dressed in worn out clothes without shoes. one legged man with wooden stick. sad eyes on the malnourished faces. the same sized mud huts as my room, where sleep from three to eight people. 8-year old girl dragging a water canister weighed by many litres across the field. the words of my friend who escaped from kongo ''there is no life in here, no future''.„